Yhteisiä hetkiä Joulutorilla

Joulu on kaikkien ihmisten juhla. Se on yhteisten hetkien ja iloisten kohtaamisten aikaa.

Siksi olenkin iloinen, että Joulutori avaa meille jälleen ovensa. Tutut tuoksut, lahjakaupat, valot ja iloinen tunnelma ihmisten kesken lämmittävät mieltä vähintään yhtä paljon kuin lasillinen kuumaa glögiä.

Tampere on tapahtumien ja elämysten kaupunki, eikä Joulutori tee tässä asiassa poikkeusta. Ohjelmaa, koettavaa ja nähtävää riittää toriajan jokaiselle päivälle.

Tänne kannattaa suunnata, mikäli kaipaat joulun tunnelmaa kotiin tai lahjaideoita läheiselle. Herkkujen lisäksi Joulutorilta löytyvät niin kotimaiset käsityöt, koristeet kuin käyttöesineetkin.

Joulutori ilahdutti ensimmäisen kerran tamperelaisia ja kauempaakin tulevia kävijöitä vuonna 2008. Hyvät asiat ovat säilyneet vuodesta toiseen, ja esteetön tori Keskustorilla Hämeenkadun varressa on saavutettavissa helposti kaikilla liikennevälineillä. 

Hulinan ja vilinän keskellä on hyvä muistaa, että juuri yhteiset, tunnelmalliset hetket ovat joulun ajan paras lahja.

 

Lämmintä joulunaikaa toivottaen

Anna-Kaisa Ikonen

Tampereen pormestari

 

Image